perjantai 5. toukokuuta 2017

Pienoismalleja


Maastomalli Kouvolan Yhteispuistosta
Pienestä pitäen olen rakastanut rakennella ja askarrella kaikenlaisia hökötyksiä. Lukioaikoina tuli vapaa-ajalla tehtyä jos jonkinlaista taloa/ maastoa. Lukion toisella vuodella tein n. 800x1500 kokoisen pienoismallin Lahden hyppyrimäestä. Muistan vieläkin hyvin tarkasti, kun päätin aloittaa projektin eikä minulla ollut minkäänlaista tietoa mistä materiaalista tai miten sen tekisin. Eräänä päivänä kesälomalla sanoin iskälle, että nyt mennään rakennuskauppaan ja  ostetaan kanahäkkiverkkoa ja maalia. Siinä sitten menikin melkein koko kesäloma, kun sitä pikkuhiljaa rakentelin.

Olin jo pitkään odoittanut, että milloin koulussa pääsisimme tekemään pienoismalleja ja nyt sen aika vihdoin koitti. 

Kurssin alussa harjoittelimme taivuttamaan ja leikkaamaan kapalevyä ja sen jälkeen teimme ensimmäisen harjoitustyön. Saimme valita kaksi Gerrit Rietveldin huonekalua joista tekisimme pienoismallit kapalevystä. Päätin tehdä Side Tablen ja Zig Zag- tuolin 1:5. 



Toisena työnä meidän tuli suunnitella jokin tila, jonne liittäisimme oman kiintokalusteen. Suunnittelin kiintokalusteeksi suuren "moduulilaatikon" (4000x2000), jonne sisälle pääsisi köllöttelemään.

Suunnittelin kiintokalusteeni kirjaston lukunurkkaukseen. Päätin toteuttaa lukunurkkaus tilapienoismallin vanerista ja MDF- levystä 1:20. Palat leikkasin vannesahalla ja liimasin kuumaliimalla.
 


Archicadilla hahmoittelin miltä tilamalli tulisi näyttämään

Valmis lukunurkkaus tilamalli








Viimeinen tehtävä oli ryhmätyö. Ryhmässäni oli luokkakaverini Kalle ja Laura. Tehtävänä oli toteuttaa maastomalli 1:200 Kouvolan Yhteispuistosta.

Aluksi kävimme katsomassa miltä puisto näytti. Mittailimme ja otimme valokuvia, jonka jälkeen piirsimme maaston archicadissa. Seuraavaksi tulostimme piirustuksen oikeassa mittakaavassa ja piirsimme valopöydällä paperille oikean kokoiset palat. Seuraavaksi siirryimmekin puupajalle, jossa piirsimme palat 3mm kovalevylle, leikkasimme ne vannesahalla ja liimasimme puuliimalla yhteen. Lopuksi maalasimme työn mustalla spraymaalilla ja kiinnitimme "puut" ja "penkit" kuumaliimalla.


























Maastomallia oli mukava tehdä, koska se toteutettiin ryhmätyönä ja jokaisella oli oma roolinsa työtä tehdessä. Toivottavasti tämänlaisia kursseja tulisi vielä lisää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti