keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Summer Home

Vihdoin kesäloma on alkanut!

Kaksi vuotta on nyt opiskeltu sisustusarkkitehtuuria ja toiset kaksi vuotta olisi vielä jäljellä. Nyt kuitenkin on aika mukavalle neljän kuukauden lomalle. Viimeiset kesäni olen viettänyt Helsingissä ja töissä, mutta tämä kesä tulee olemaan hieman erilaisempi. 

Tämän kesän vietän pääsääntöisesti Lahdessa ja olen koko kesän työharjoittelussa eräässä sisustusarkkitehtitoimistossa. Harjoittelua on kuitenkin vain kolmena kertana viikossa, joten aikaa riittää muuhunkin. 

Ystäväni Julia lähti hetki sitten vaihtoon Berliiniin ja häneltä jäi puoleksi vuodeksi asunto tyhjäksi. Meillä taas oli Timon kanssa tilanne, että tarvittaisiin vain kesäksi asunto täältä Lahdesta. Joten tämä asunto sopi juuri täydellisesti meille. Tähän väliin huomautan, että Kouvolassa minulla on yhä oma asuntoni ja tämä on vähän kuin toinen kotini. 






























Tämä asunto sijaitsee aivan Lahden ydinkeskustassa, joten näppärästi pääsee minne vain. Emme asu asunnossa täysin kaksin vaan täällä asuu kolme muutakin opiskelijaa. Mielestäni on mukavaa, että kotona on yleensä aina joku, mikä tuo hieman eloa ympärille. Kuitenkin kotona on aina rauhallista ja helppoa olla vaikka täällä asuukin monta ihmistä. Kaikilla kuitenkin on omat huoneet ja omat jutut :)

Julia tosissaan on vaihdossa puoli vuotta, joten hän jätti suurimmanosan tavaroistaan/huonekaluistaan tänne. Joten nämä ihanat huonekalut ovat Julian omia mitä onneksemme saamme nyt lainata. Huoneesta löytyy sänky, vaaterekki, työpöytä, takka ja sohva. Meillä on myös suuri parveke, josta näkee kauniisti Lahden ylle. 





perjantai 5. toukokuuta 2017

Pienoismalleja


Maastomalli Kouvolan Yhteispuistosta
Pienestä pitäen olen rakastanut rakennella ja askarrella kaikenlaisia hökötyksiä. Lukioaikoina tuli vapaa-ajalla tehtyä jos jonkinlaista taloa/ maastoa. Lukion toisella vuodella tein n. 800x1500 kokoisen pienoismallin Lahden hyppyrimäestä. Muistan vieläkin hyvin tarkasti, kun päätin aloittaa projektin eikä minulla ollut minkäänlaista tietoa mistä materiaalista tai miten sen tekisin. Eräänä päivänä kesälomalla sanoin iskälle, että nyt mennään rakennuskauppaan ja  ostetaan kanahäkkiverkkoa ja maalia. Siinä sitten menikin melkein koko kesäloma, kun sitä pikkuhiljaa rakentelin.

Olin jo pitkään odoittanut, että milloin koulussa pääsisimme tekemään pienoismalleja ja nyt sen aika vihdoin koitti. 

Kurssin alussa harjoittelimme taivuttamaan ja leikkaamaan kapalevyä ja sen jälkeen teimme ensimmäisen harjoitustyön. Saimme valita kaksi Gerrit Rietveldin huonekalua joista tekisimme pienoismallit kapalevystä. Päätin tehdä Side Tablen ja Zig Zag- tuolin 1:5. 



Toisena työnä meidän tuli suunnitella jokin tila, jonne liittäisimme oman kiintokalusteen. Suunnittelin kiintokalusteeksi suuren "moduulilaatikon" (4000x2000), jonne sisälle pääsisi köllöttelemään.

Suunnittelin kiintokalusteeni kirjaston lukunurkkaukseen. Päätin toteuttaa lukunurkkaus tilapienoismallin vanerista ja MDF- levystä 1:20. Palat leikkasin vannesahalla ja liimasin kuumaliimalla.
 


Archicadilla hahmoittelin miltä tilamalli tulisi näyttämään

Valmis lukunurkkaus tilamalli








Viimeinen tehtävä oli ryhmätyö. Ryhmässäni oli luokkakaverini Kalle ja Laura. Tehtävänä oli toteuttaa maastomalli 1:200 Kouvolan Yhteispuistosta.

Aluksi kävimme katsomassa miltä puisto näytti. Mittailimme ja otimme valokuvia, jonka jälkeen piirsimme maaston archicadissa. Seuraavaksi tulostimme piirustuksen oikeassa mittakaavassa ja piirsimme valopöydällä paperille oikean kokoiset palat. Seuraavaksi siirryimmekin puupajalle, jossa piirsimme palat 3mm kovalevylle, leikkasimme ne vannesahalla ja liimasimme puuliimalla yhteen. Lopuksi maalasimme työn mustalla spraymaalilla ja kiinnitimme "puut" ja "penkit" kuumaliimalla.


























Maastomallia oli mukava tehdä, koska se toteutettiin ryhmätyönä ja jokaisella oli oma roolinsa työtä tehdessä. Toivottavasti tämänlaisia kursseja tulisi vielä lisää :)

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Toimisto/Kahvila laajennus Pernajalle

Tässä jaksossa meillä on ollut ihan uskomattoman paljon erilaisia töitä ja projekteja. Viimeisten viikkojen aikana en ole pystyny tekemään mitään muuta kuin painamaan hommia, mutta vihdoinkin kaikki projektit alkaa olla pikkuhiljaa valmiina. 

Tämä työ sisältyi rakennustekniikka- kurssiin. Rakennustekniikasta meillä oli oppitunteja 3-4krt viikossa, mikä oli erittäin paljon. Opin paljon uutta tietoa ja hieman harmitaakin, että tämä kurssi tuli vasta nyt, kun tätä olisi tarvinnut jo alku syksystä. Onneksi kuitenkin nyt kuin ei milloinkaan. 

Kurssi oli pääsääntöisesti luento tyyppinen ja saimme itsenäisesti tehdä koulussa/kotona tämän isomman projektin mikä liitettiin kurssiin mukaan. 

Tämän projektin ideana oli tehdä kahvila/toimisto laajennus merenrannalle Pernajalle sijaitsevaan omakotitaloon. Halusin luoda yksinkertaiset, mutta samalla tyylikkäät tilat. Tiloja laajensin noin 80 neliöllä, suuren osan pinta-alasta viekin uusi suuri terassi. Huonekorkeus oli aikaisemmin 2,5m, joten nostin kattoa hieman, jotta saisin yläkerran mahtumaan. Ylhäällä on toimisto ja alhaalla taas kokoustila ja kahvila. 




Tämän työn aloittaminen tuntui jostain syystä hirmuisen hankalalta. Uskon, että se johtui siitä, että meillä oli samaanaikaan niin monta muutakin työtä mitä täytyi tehdä. Kuitenkin pääsiäislomalla päätin hypätä tämän talon kimppuun ja yllätäen taloa tehdessäni ihastuin siihen täysin. Normaalisti minulla on aina paljon ideoita ja yritän tunkea kaikkea työhön, jolloin työ voi mennä ihan sekavaksi. Tällä kertaa päätin pitäytyä minimaalisemmassa tyylissä. 

Alhaalla näkyy hieman erilaisia piirustuksia. Aluksi pohjapiirustukset ylä- ja alakerrasta. Sen jälkeen julkisivut sekä leikkaukset alakerrasta. Lopuksi vielä laitoin kuvan rakennusmateriaaleista, joita talossa käytin :)





Ps. Seuraavassa postauksessa esittelen hieman pienoismalleja :)

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Cabareten paratiisi

Tästä onkin hetki aikaa, kun olen viimeksi päässyt kirjottelemaan tänne blogin puolelle. Olen ollut 6 viikkoa poissa koulusta ja näin myös koneen ääreltä. Avaan nyt hieman mitä kaikkea näiden viikkojen aikana on tapahtunut.

Helmikuun puolessa välissä Tukholman messujen jälkeen minulta leikattiin nielurisat, josta sain parin viikon sairasloman. Sairasloma ja parantuminen sujui hyvin lepäillessä. Tultuani terveemmäksi minulla alkoikin heti hiihtoloma koulusta. Lomalla tein rästiin jääneitä koulutehtäviä. Myös Saint- Sulpice kirkon, josta kerroin edellisessä postauksessa. Loman jälkeen kävin koululla pyörähtämässä ja kertomassa opettajille, että olen seuraavat pari viikkoa poissa koulusta, koska lähdin perheeni kanssa Dominikaaniseen tasavaltaan Cabareteen. Tuntui aika hurjalta, että minä joka en koskaan haluaisi olla poissa koulusta jouduin olemaan nyt näin kauan ulkona kaikista tehtävistä. Tämä myös osittain harmitti, koska en olisi halunnut saada poissaoloja enkä jäädä töistä jälkeen. Onneksi kuitenkin sain hyvin kirittyä ja tehtyä hommia kotoa käsin.





Kerron teille nyt hieman minkälainen matka meillä oli upeassa Cabaretissa!
Lähdin reissuun yhdessä vanhempieni, siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa. Olimme jo itseasiassa monta vuotta miettinyt, että jonain päivänä haluamme päästä Karibialle, ajankohta ei vain koskaan tuntunut juuri oikealta. Noin vuosi sitten päätettiin, että nyt on sopiva hetki varata matka ja kolmisen viikkoa sitten lähdimme Finnairin suoralla 12h lennolla kohti Dominikaanista tasavaltaa.

Matkalla olimme kaksi viikkoa, joka oli erittäin sopiva aika päästä hieman tutustumaan maan kulttuuriin sekä rentoutumaan. Hotellimme Viva Wyndham Tangerine täytti odoitukset täysin. Hotelli sijaitsi meren rannalla, jossa oli suuret ja tyylikkäät allasalueet sekä ravintolat. Hotellialue oli myös erittäin iso ja siellä oli paljon erilaisia urheilu mahdollisuuksia. Hotellimme oli all-inclusive, mikä helpotti ehdottomasti matkaamme, koska ei tarvinut aina miettiä, että minne lähteä syömään. Ruoka oli maistuvaa ja juomapuoli toimi mainiosti.

Päivisin pääsääntöisesti otimme aurinkoa, uimme, söimme, kävelimme rannalla, sekä tutustuimme Cabareten pieneen keskustaan. Cabareten keskustassa rannalla oli upea ravintola/baarikatu, mikä iltaisin näytti erittäin upealta kaikkineen valoineen.

Teimme kaksi retkeä lomamme aikana. Ensimmäisen retken teimme heti lomamme toisena päivänä. Aluksi kävimme hedelmäplantaasilla, mikä muistutti lähinnä viidakkoa, joka oli täynnä erilaisia eksoottisia hedelmiä. Sieltä löytyi mm. banaania, papaijaa, kookosta, kaakaota, ananasta jne. Plantaasilla meille kerrottiin hedelmien kasvattamisesta ja pääsimme maistelemaan tuoreita hedelmiä. Tämän jälkeen suuntasimme Rio San Juaniin, jossa hyppäsimme veneisiin ja menimme mangrovemetsikön halki merelle. Maisemat oli todella upeat. Merellä kävimme pyörähtämässä kallion sisällä ja nautimme maisemista.

Seuraavaksi pysähdyimme uimaan ja drinksuille paratiisimaiselle Caleton Beachille. Söimme paikallista ruokaa, jonka jälkeen lähdimme Siniselle Laguunille. Laguunia ympäröi kalliot ja vesi oli täysin kirkkaansinistä. Maisemat oli kuin elokuvasta. Kuvia otinkin lähinnä puhelimellani, ja näitä kuvia näkee paremmin instagramini puolelta. Lopuksi menimme vielä Playa Grandenin hiekkarannalle rentoutumaan.










Toisena retkenämme teimme kaupunkikierroksen Puerto Plataan. Puerto Plata oli paljon Cabaretea suurempi kaupunki, mikä sijaitsi vain puolen tunnin matkan päässä. Christoffer Columbus kutsui Puerto Plataa "Hopeasatamaksi" nähdessään meren kimaltavan hopean lailla auringossa.

Aluksi menimme vaijerihissillä ylös Pico de Isabel de Torres- vuorelle. Pelkään erittäin paljon korkeita paikkoja, joten minua jännitti nousu todella paljon. Olen kuitenkin erittäin iloinen, että uskalsin kokea sen. Maisemat oli täysin uskomattomat. Alhaalla näkyi tiheä viidakko, ja lopussa nousimme lähes pystysuorassa vuorelle pilvien yläpuolella. Vuorella sijaitsi kasvitieteellinen puutarha ja Rio de Janeiron Jeesuspatsaan kopio. Patsas oli 12m korkea.

Seuraavaksi suuntasimme Puerto Platan keskustaan. Pyörimme torilla, mutta tuntui ettei paikassa kuitenkaan ollut oikein mitään ostettavaa. Kävimme eräässä kultakaupassa, jossa näimme miten koruja valmistetaan. Myös kävimme katsomassa sikarien valmistusta. Tämä oli mielestäni erittäin mielenkiintoista, koska en aikaisemmin tiennyt niistä mitään. Lopuksi kävimme vielä vierailemassa San Felipen linnoituksella.

Cabareten matkamme oli kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut. Säät olivat hyvät ja lämmintä riitti. Lomalla pääsi täysin irrottautumaan kaikesta stressistä. Pääsin myös tutustumaan mahtaviin uusiin ihmisiin. Jos haluaa päästä kunnon rantalomalle paratiisisaarelle, suosittelen ehdottomasti Cabaretea. Myös Cabareten rantakadulla on vilkas yöelämä, jos haluaa lähteä matkaan vaikka ystäväporukalla :)















Ps. Reissun aikana laitoin paljon kuvia myös instagram tililleni. Vielä myöhemminkin aion lisäillä sinne uusia kuvia matkasta. Jos kuvia haluaa nähdä enemmän löytyy ne sarakurimo nimimerkillä tai blogini oikealla olevasta instagram nappulasta :)